> Vaelluskalan Vuoksi pääsivulle

Rakkaamme


Vuoksen 
Taimen

s. n.7000 ekr. Jääkauden vesissä
k. n.1950 jkr. Ihmisen kädestä


Ravinnon ja virkistyksen lähdettä sekä
luonnon rikastuttajaa kiitollisuudella 
muistaen ja syvästi kaivaten

Ihmisrotu

In Memoriam Salmo Vuoksiae

Muistaen aikaa ennen ihmisen puuttumista vaelluskalan elinympäristöön. Lähes koko Vuoksen vesistöaluetta peitti elinvoimainen, lisääntymis- ja syönnösvaelluksia tekevä jalokalojen heimo. Heimo eli ja hengitti vuodenaikojen vaihtelun ja luonnon syklin raukeassa rytmissä ihminen sopuisasti seuranaan. Ajat kuitenkin muuttuivat ja ihmisen tarpeet kasvoivat. Siinä sai sopeutumiskyvyttömämpi kalojen lahko antaa tilaa kaksijalkaisten heimon pyrkimyksille. Vain ihmisen harjoittama kasvatustoiminta runsaine velvoitusistutuksineen loi ihmisille itselleen illuusion elossa olevasta kannasta. Tosiasiassa tuo laitostunut, muualta tuotu populaatio olisi jo kauan sitten lakannut olemasta ilman istutuksia. Jos jossain kalamies tulee sanomaan minulle kalastaneensa Vuoksen alueella luonnontaimenta tai lohta väitän hänen valehtelevan. 
Jos Vuoksen alueen alkuperäinen lohikanta olisi metsänriistaa, olisi se rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla uhanalaisena kuten norppa tai valkoselkätikka. Sen kaikenlainen metsästäminen ja jopa lisääntymispaikkojen häiritseminen olisi rangaistuksen uhalla kielletty.
Voimme vain jatkaa elämäämme kuin mitään ei olisi tapahtunut tai pysähtyä katsomaan kättemme töitä ja toteamaan ettei Vuoksen alueen alkuperäistä lohta enää ole.

TAIMENEN VUOKSI

Yllä kirjoitettu voisi olla tarinaa todellisesta elämästä, eikä se kovin kaukana tämänhetkisestä totuudesta ehkä olekaan. Eikä tilanne rajoitu oikeastaan vain Vuoksen alueelle, vaan sen voidaan katsoa kuvastavan laajemminkin etenkin taimenen nykytilaa maassamme. Tuudittaudumme kalamiehinä usein uskomaan taimenen voivan hyvin luonnollisessa ympäristössään. Tosiasia kuitenkin lienee ettei suomineidon vartalolta löydy kuin ehkä toisen rinnan kokoiselta alueelta luonnonvaraista taimenkantaa. Tästä alueesta nänni edustaa omillaan toimeentulevan kannan elinaluetta. Suomalainen taimen on uhanalainen! 

Mitä sitten voimme taimenen hyväksi tehdä? Oma näkemykseni on ettei yksittäisellä kalamiehellä ole tällä hetkellä keinoja tehdä juuri mitään asian hyväksi. Taimenen elinolosuhteita parannellaan lähinnä puuhailuperiaatteella pienehköillä alueilla tiiviissä porukoissa, joista tiedon tihkuminen ulospäin on vaikeaa. Totuuksia hoitotyöstä on lähes yhtä paljon kuin on hoitajiakin. Hoitotyön kenttä on hajallaan kuin Hujasen suolen sisältö eikä selkeitä linjoja ole olemassa, tai niitä ei ole suurille massoille tiedotettu. Todellista faktatietoa ei kaiketi vielä edes ole olemassa kovinkaan paljon. Tämä tekee hoitotyön lähinnä luotaantyöntäväksi tavalliselle kalamiehelle, joka ei epätietoisuudessaan halua työntää lusikkaansa moiseen kalakeittoon.

Kentän pirstaleisesta olemuksesta on kuitenkin erottunut yksi yhtenäinen piirre. Painotus kalastuskulttuurin muutoksen tarpeellisuudesta jota kaikki taimenen tulevaisuudesta huolehtijat toitottavat. Nykyistä kulttuuria ja asenteita pidetään yhtenä pahimmista esteistä taimenen hyvinvoinnille. Koomista kuitenkin on, ettei muutoksen suuntaa ole vielä kukaan ainakaan minun kuullen selkeästi määritellyt. Alamittojen nostamista ja verkojen silmäkoon nostamista on eräissä piireissä ajettu voimallisesti ratkaisuna ongelmiin. Toisaalta on kuitenkin muistettava että nuo toimenpiteet kohdistavat pyyntipaineen juuri kookkaisiin lisääntymiskykyisiin yksilöihin. Kirjolohen istutuksia on pidetty pahana taimenen elintilan kannalta, mutta tyytyväinen kirrennarraaja jättää ainakin vähäiset taimenet rauhaan. Koskilla ja järvillä kalastajat reijittävät ja tappavat huomattavan määrän poikasia, mutta eloon jäävile onkin sitten paremmin tilaa ja ravintoa menestyä. Eli suo siellä ja pehmeätä täällä... Mistä mahtaisi löytyä se kaljupääkalastajaKekkonen joka saisi kaikesta huolimatta eturyhmät puhaltamaan edes samaan tuulensuuntaan.

Edellä esitetty vertaus jossa taimenen tilaa verrattiin norppaan ja
valkoselkätikkaan on raflaavuudessaan ajatuksiaherättävä. Riistanhoidossa kantojen elpymiseksi on otettu ainakin paikallisesti radikaalejakin toimia käyttöön. Jopa riistalajien totaaliset rauhoittamiset ovat käytännössä osoittautuneet tietyissä tapauksissa onnistuneiksi. Esimerkiksi hirvihän lähes tyystin katosi suomen luonnosta ennen lajin rauhoittamista. Nyt kanta kestää voimakastakin verotusta. Olisiko metsästysihmisillä sitä knowhowta jota kalaihmiset nyt kaipaavat?