TE-keskukset tuntevat realiteetit

Seminaarin aluksi kalastusbiologi Timo Takkunen (Pohjois-Savon TE-keskus) kertasi taimenkantojen tilaa ja tulevaisuuden mahdollisuuksia. Voimalaitosten lisäksi happamuus asettaa varsin kovia reunaehtoja taimenkantojen todelliselle elpymiselle.  

Pohjois-Karjalan TE-keskuksen kalatalousjohtaja Veli-Matti Kaijomaa kertasi myös realiteetteja ja toivoi kalastajien olevan valmiita kulttuurin muutoksiin ja jopa luonnossa syntyneen vaelluskalan rauhoitukseen. Kalastusta voitaisiin kohdistaa mielekkäästi myös muihin lajeihin kuin uhanalaiseen järviloheen ja taimeneen. Pohjois-Karjalassa tehdään kovasti työtä järvilohen elinkierron puolesta vastikään laaditun järvilohistrategian pohjalta. Ala-koitajokeen pyritään saamaan lisää virtausta, jolloin alkuperäiset järvilohen poikastuotantoalueet saataisiin kasvattamaan Saimaalle vaeltavia järvilohenpoikasia.

Uhanalaisen Järvilohen vaikea tie takaisin luontoon

Järvilohitutkija Jorma Piironen (RKTL) piti hyvin mielenkiintoisen ja perusteellisen katsauksen järvilohitutkimukseen ja mahdollisuuksiin saada luonnonkierto oikeasti toimimaan. Ongelmat on pitkälti matematiikkaa: järvivaellukselle lähtevistä smolteista pitäisi saada suurempi osuus nousemaan emokaloina takaisin Pielisjoen tai Pielisen tapauksessa Lieksanjoen alimpiin koskiin. Vaikka järvilohet eivät kalateiden puutteen vuoksi vielä pääsekään nousemaan kutualueille, saataisiin emokaloja pitäisi saada pyydettyä jo pelkästään kalanviljelyä varten. Perustavoite olisi saada vähintään 50 emokalan parvi nousemaan Pielisjokeen. Nykyiset suhdeluvut smoltteina Saimallee lähtevien kalojen selviytymisestä ovat lohduttomia. Siksi tarvitaan joka tapauksessa runsaat poikasistutukset poikastuotantoalueille ja Pielisjokeen, mutta myös eril toimenpiteiden ja yhteistyön ohjelma takaisin palaavien emokalojen määrän nostamiseksi. Kuulijana jäi askarruttamaan, miten järvilohikannat ylipäätään ovat voineet olla niin vahvat pitkälle viime vuosisadan puoliväliin saakka, jos emokaloiksi selvityy vain nyt esitettyjä määriä (0,5 -1 % smolteista).  Onko järvipyynti ainoa heikkoa nousua selittävä tekijä, vai onko istutuspoikasten leimautumisessa tai kuolleisuudessa jotain "laitoshoidosta" johtuvia luonnonkierrosta puuttuneita riskitekijöitä. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan, miten Ala-Koitajoen virtaamien ja suunnitteilla olevien kalateiden kanssa käy ja saadaanko edes vaillinaisia luonnokiertoja toimimaan Lieksanjoella tai Ala-Koitajoella.

Heinäveden reitin tilanne ja Palokin mahdollisuudet 

Seuraavassa esitelmässä pitkään käytännön kenttätutkimustyötä Lapin luonnontilaisilla lohi- ja taimenkoskilla tehnyt Jarmo Pautamo valotti meille Heinäveden reitin historiaa ja taimenen luontaisen lisääntymisen kannalta valitettavan heikkoa nykytilaa. Jarmo on tehnyt Heinäveden reitin ja Palokin koskien historiaselvitystä Heinäveden kunnalla ja RKTL:lle. Keskeinen Jarmon viesti oli, että reitillä on tapahtunut hyvin merkittäviä vaelluskaloihin vaikuttaneita toimenpiteitä jo satoja vuosia sitten, kun "lohta" kalastettiin tehokkaasti rysillä ja seudun koskissa oli useita sahoja. Viimeinen niitti oli Palokin koskien tuhoaminen tunnelivoimalaitoksen vuoksi noin 40 vuotta sitten. Periaatteessa esimerkiksi Kermankoskissa on ollut mahdollista pyytää esim. järvilohta jopa sukupuuttoon johtavalla tavalla, kun melkein koko nousureitti on saatu rysillä tukkoon. Yksi Jarmon esittämä kysymys koski, miksi esim. Palokissa aloitettiin kalanviljely jo ennen sotia? Oliko kalakannat jo niin heikentyneet (ja esim. järvilohi jo kuollut sukupuuttoon?) tehokkaan kalastuksen ja järjestelmällisen salakastuksen vuoksi? Ovatko siis monet Palokin ja Kermankin "luonnontaimenista" 1960- ja 1970-luvuilta peräisin viljelyllä vahvistetuista taimenkannoista?

Jarmo Pautamo kuvaili seikkaperäisesti kartoin ja valokuvin Palokin luonnontilan ja nykyiset olosuhteet sekä pohti mahdollista koskein vapauttamista. Välillä hän sai taustatukea seminaariin Heinävedeltä tulleiden Palokin historian itse eläneiden kalamiehiltä. Toivottavasti historiahanke etenee ja muuttuu jossain vaiheessa konkreettiseksi tulevaisuuden vaihtoehtojen puntaroinniksi. Heinäveden koskille on joka tapauksessa tulossa koskikunnostuksia ja niissä pitäisi Pautamon mukaan kiinnittää erityishuomio riittävän huokoisten poikaskivikkojen määrän tuntuvaan lisäämiseen ja oikeaan sijoitteluun.

Historian merkityksen lisäksi Pautamon toinen hyvin perusteltu näkemys liittyi vaelluskalojen elinkierron heikoimpaan lenkkiin. Vaikka kutualueet tuottaisivat hyvin nollikkaita, niin useimmissa koskissamme on merkittävästi luonnotilaisia koskia vähemmän huokoista pienpoikasille suojaa tarjoavaa kivikkoa. Perkausten seurauksena monet alkuperäiset kivikot ovat tukkiutuneet hiekalla ja jälkellä on asfalttipohja, jossa on isoja kunnostuksessa siirettyjä kiviä isomman kalan asentopaikoiksi. Koskiin pitäisikin luoda runsaasti melko pienistä kivistä koostuvia monikerroksisia ja huokoisia monipuolisesti eri vedenkorkeuksilla (myös talvella) pienpoikasia suojaavia ympäristöjä. Toivottavasti Kermankoskien tulevassa kunnostuksessa saadaan poikasalueet kuntoon ja koskien oma poikastuotanto saataisiin elpymään. Pautamon esitys herätti paljonkin keskustelua ja vanhoihin kuviin palattiin vielä päivä lopussa eikä keskustelu Palokista varmaankaan mene hukkaan. Jarmon ajatuksia saamme lukea Perhokalastuslehden kolumneista, joita lienee lueskellut myös itse WaikkoJoe.

WaikkoJoe kesyttää vaelluskalat

Tämä Vaikkojoen Rakkinekosken perunakuopassa asustava maailmanparantaja tuli nimittäin yht´äkkiä seminaariin tuomaan vetoomuksensa Palokin voimalaitoksen säilyttämisen puolesta, ikkään kuin vastavoimana seminaarilaisten enemmmistön halulle purkaa voimalaitos. Päästiin kuitenkin Waikkojoen vuodatuksen jälkeen lohisopalle sulattelemaan aamupäivän esityksiä. Waikkojoe kokosi sopan jälkeen porukan takaisin saliin ja oli ilmeisesti yleisestä painostuksesta kääntänyt takkinsa ja olikin nyt taas ihmeellisen perustellusti sitä mieltä, että Palokin voimala pitäisikin sulkea. Olipa hänellä kokemusta myös taimenenpoikasten vaelluksesta, kun kuiskuttelukoulutuksesta huolimatta Rakkinekoskelle kesyttämänsä Tellervo ui kalastuskuntarajoista piittaamatta aina Palokkiin asti. Aikoo tämä Waikkojoe kouluttaa meitä ahneita kalamiehiä myös Radiossa ensi kesän mittaan.

Pienvesien merkitys taimenille tunnetaan Ympäristökeskuksessa

Ympäristökeskuksen koskikunnostusasiantuntija Ilpo Käkelä kertoi pienvesien inventoinnista, jota hän on tehnyt pitkään Pohjois-Savossa. Potentiaalisia taimenpurojakin on löytynyt ja osa kohteista on kunnostettukin hyvin tuloksin. Käkelä kertoi myös uusista luonnonmukaisten koskikunnostusten menetelmäkokeiluista Pohjois-Savossa. Keskeinen idea on hyväksyä suuret virtaaman vaihtelut ja pyrkiä ohjaamaan tulvan tuomat kiintoainessedimentit tulvakentille sekä  kunnostaa kosken eri osia myös alivirtaaman aikana poikasille sopivaksi. Jatkossa tarvittaisiin erityisesti kokonaisvaltaisia valuma-aluekunnostuksia, joilla olisi merkitystä taimenekantojen lisäksi myös muulle virkistyskäytölle.

Kainuun ekokosket vetävät etelän perhokalastajia

Kainuun Ekokoskista olemme lukeneet perhokalastuslehdistä ja osa on käynytkin toteamassa ekokalastuksen elämyksiä. Simo Yli-Lonttinen kertoi seminaarissa projektin taustat ja viimeiset kuulumiset. Kun Kainuussakin kalastusmatkailuun sopivia koskia on runsaasti, voidaan kalastusmahdollisuuksien kärsimättä muutamia koskia jättää tehokalastuksen ulkopuolelle. Näissä ekokoskissa kalat ehtivät kasvaa kookkaammiksi ja kalakanta kehittyy niissä varsin pian hyväksi ilman jatkuvaa istutustarvetta. Taimenetkin alkavat käyttäytyä entiseen malliin ja hyppivät taimenet ovat jo sinällään istutuskoskilla harvemmin nähtyä silmänruokaa. Ekokoskilla kalastetaan kestävät elämykset turvaavilla erityissäännöillä ja kohteilla käykin lähinnä ulkopaikkakuntalaisia ja ulkomaalaisia perhokalastajia, jotka tulevat alueelle juuri ekokoskien vuoksi. Kalstus on sallittu vain väkäsettömillä perhoilla ja taimenen alamitta on 60 cm ja harjuksen 45 cm. Perinteinen suuren saaliskalan mahdollisuus säilyy siis aina ja ruokakalaa haluava voi ottaa sen joltain tavalliselta istutuksin hoidetulta lähialueen koskelta. Kalastuskuntien kannalta Ekokoskien lupatulotuotto ei ole kovin suuri, mutta se saadaan ilman istutuksia. Ekokosket mahdollistavat kuitenkin lupatuloja paljon merkittävämpien matkailutulojen saamisen alueelle majoitus-ja ohjelmapalvelujen kautta. Vaikkojoella voitaisiin vallan hyvin ottaa mallia Kainuun Ekokoskista ja markkinoinnissa voitaisiin tehdä varsin hyvin yhteistyötä Tahkon, Kolin ja Lohimaan kanssa. Mielenkiintoista ja varsin realistista Vaikkojokea ajatellen olisi tuotteistaa myös Kainuussakin jo markkinointivaiheessa oleva hauen perhokalastus.

Keski-Suomi tiennäyttäjäksi villin taimenen pelastamisessa ja kestävässä kalastusmatkailussa

Taimen on Keski-Suomen maakuntakala, vaikka ylittääkin reippaasti maakuntarajat vaelluksillaan esim. Rautalammin reitillä. Keski-Suomen Villi Taimen -hankkeen projektipäällikkö Mikko Airaksinen esitteli toimenpiteitä ja suunnitelmia, joilla tulee olemaan toivon mukaan merkitystä taimenkantojemme tulevaisuudelle kaikkialla Suomessa. Taimenen luontainen elinkierto on nimittäin varsin vähälukuisten emokalojen varassa myös Keski-Suomen koskilla, vaikka seudun taimenkoskien maine ja merkitys kalastusmatkailulle onkin merkittävä. Tarvitaan radikaaleja toimenpiteitä, jos halutaan lisätä taimenkoskien luonnontuottoa ja seudun imagoa villin taimenen maakuntana. Matkailuyritykset ja kalastajat arvostavat juuri villiä taimenta, joka ei millään kestä nykyistä kalastuspainetta. Kalastusmatkailun imago on ennemmin tai myöhemmin vaarassa, jos kaikki perustuu istutuksiin. Keski-Suomen mallissa villi taimen rauhoitetaan kokonaan ja saaliiksi otetaan vain rasvaeväleikattuja taimenia. Myös kaikki vähintään 2 vuotiaat poikaset merkitään eväleikkauksella. Seudun järvien verkkokalastusta ohjataan RKTL:n ohjauksessa niin, ettei ns. väliharvuuksia käytettäisi lainkaan. Vähitellen kalastusalueet omaksuvat tämän hyvin yksikertaisen keinon kasvattaa kaikkien saaliiksi päätyvien petokalojen kokoa. Eniten tämä auttaa emokalojen puutteesta kärsivää villiä taimenta, mutta myös kuhasaaliiden keskipainot nousevat ja järvi-istutusten tuottavuus kasvaa. Ekologia ja ekonomia kulkevat käsikädessä, kun emokaloiksi varttuvia taimenia ja kuhia ei pyydetä pois ennen ensimmäistä kutua. Toivottavasti Keski-Suomen kokeilut vakiintuvat pysyväksi kalastuskulttuurin malliksi ja pakottaa merkittävyydellään myös Itä-Suomen kalatalouden päättäjät ja kalastusmatkailun markkinoinnin samoille linjoille. Vai käykö niin, että Keski-Suomessa menestyy villi taimen ja Itä-Suomessa villiä on vain paikallisten ja harvan kesämökkiläisen kalastus?

Vaikkojoella taimenen poikasten vaellustutkimus ja talkootoimintaa myös kesällä 2004

Seminaaripäivän lopuksi kuultiin myös kuulumisia ja suunnitelmia Vaikkojoelta. Viime vuosina on Vaikkojoella pyritty elvyttämään taimenen luontaista lisääntymistä sorastamalla talkoovoimin kymmenille koskille kutualueita ja kiveämällä sivu-puroja ja koskien ranta-alueiden poikasalueita. Taimenen lisäksi myös harjus lisääntyy monin paikoin Vaikkojoella, mutta jatkossa pitäisi keskittyä elinkierron heikoimpien lenkkien poistamiseen. Keskeisin pullonkaula lienee vähäinen huokoisten poikaskivikoiden määrä 0-2 vuotiaille poikasille. Toiseksi happamuus ja liettyminen heikentävät lisääntymisen onnistumista muutamia sivupuroja lukuunottamatta pääuoman koskilla. Valuma-alueen kunnostus saataneen liikkeelle lähivuosina. Kolmanneksi hyvätkin kosket tarvitsevat emokaloja, joiden puute vaivaa koko Vuoksen taimenkantoja. Vaikkojoella on jonkin verran joessa eläviä varsin pienikokoisian sukukypsiksi tulevia emotaimenia, joiden kanssa kutemaan nousee jonkin verran kirkkaita taimenia järvialueelta. Viime vuosina kutualueille on istutettu myös rasvaeväleikattuja kutuvalmiita emotaimenia varsin hyvin kokemuksin.

Kesällä 2004 Vaikkojoella tapahtuu monenlaista mielenkiintoista. Syksyllä 2003 RKTL:n Carlin merkit selkäänsä saaneet noin 25 senttiet taimenet alkavat pääsosin siirtyä järvivaellukselle alajuoksulle Saarijärvelle, Rikkavedelle ja jopa Juojärvelle. Verkkoihin tai uistiimiin tarttuneiden merkintäpoikasten kautta saadaan tärkeää tietoa taimenen vaelluksesta. Luonnossa kasvaneen taimenenpoikasen vaelluskäyttäytymisestä on Vuoksenkin vesistössä olemattoman vähän tietoa ja kiinnostavaa Vaikkojoen osalta on mm. tiedot poikasten mahdollisesta vaeltamisesta Palokin voimalan alapuolelle Heinäveden reitille. Osa näistä merkityistä poikasista jää varmaan myös jokitaimeniksi tai joutuu hauen suuhun. Kannattaa siis ainakin Vaikkojoelta saaduista hauista tarkistaa suolet, onko kenties rautalankaa ja Carlin merkki jäänyt mahalaukkuun.

Viime syksynä saatiin lisää kutusoraa talkoita varten ja Pielisenpitkäkoskella järjestetäänkin yhdessä Riistaveden ja Joensuun perhokalastajien kanssa talkooviikonloppu 30.-1.8.2004. Samassa yhteydessä pidetään myös nuorten kalastusleiri, jossa opetellaan perhokalastusta ja perhonsidontaa sekä tutustutaan taimenen elinympäristöjen kunnostukseen yhdessä talkooväen kanssa. Tarkemmat tiedot talkoista ja leiristä on internetissä (www.vaikko.net/vaikko2005). Netissä voi myös osallistua Vaikkojokeen ja yleisemminkin Vuoksen vaelluskaloihin liittyvään keskusteluun.